torstai, 28. toukokuuta 2009

2v ja 9kk

Blogi täyttää näinä päivinä kaksi vuotta. Paljon on käsitöitä kahteen vuoteen mahtunut. Nyt blogi on muuttunut enemmän ylipäätään päiväkirjatyyppiseksi ja Lauri on pääosassa enemmän kuin käsityöt. Mutta sen ehkä ymmärtää ainakin jokainen, jolla on omia pieniä lapsia tai jolla on yhtään käsitystä siitä, millaista arki pienen lapsen kanssa on. Käsitöitäkin on valmistumassa ihan lähiaikoina.

Lauantaina on pikkusiskon lakkiaiset ja täällä mummolassa on kova tohina juhlien järjestämisen kanssa. Myös Lauri on innokkaana apulaisena. Mutta juhlat on kivat, kun ei itse tarvitse olla päätähti. Toki siskon lakkiaiset tuo mieleen muistoja myös omista lakkiaisista, joista on kulunut jo 7 vuotta.

Lauri täytti tällä viikolla 9 kuukautta. Viime viikkojen aikana kehitys on ollut hurjaa. Pikkumies on oppinut nousemaan, seisomaan ja kävelemään tukea vasten. Taaperokärry on pop. Sen avulla poitsu kävelee hurjaa vauhtia. Kova into on myös yrittää seisoa ja lähteä kävelemään ilman tukea mutta vielä ei ihan tasapaino riitä ja kuperkeikkoja on tullut monta. Laurin mielestä hauskaa on myös nousta syöttötuoliin seisomaan ja kiivetä portaita. Minä olen nauttinut mummolassa olosta suuresti. On ihanaa, kun Lauri saa touhuta mummojen, ukkien ja tätin kanssa ja samalla itsekin saa välillä tehdä muuta kuin hoitaa lasta. Toki kova ikävä on myös Jyväskylään oman miehen kainaloon. Mutta onneksi huomenna nähdään.

Lauri harjoittelee kävelyä ja tasapainoilee yhden käden varassa.

Kesäfiiliksissä lähikontaktia nurmikon kanssa.

1 kommenttia:

Maiju kirjoitti...

Onnea blogille ja Laurille ja pikkusiskolle :)