Juuri niin...otin vastaan erityisluokanopettajan paikan. Ensi lukuvuoden olen opettamassa pieniä harjaantumisluokan oppilaita. Ja kyllähän opella pitää olla uusi kassi, että voi työnsä aloittaa hyvillä mielin. Tällainen löytyi Mini-Laukusta Jyväskylästä.Nykyinen asuinympäristömme Kortepohjan ylioppilaskylä tarjoaa hyvän mahdollisuuden kierrätykseen. Yhtenä esimerkkinä kylän oma kierrätyspiste Kierukka, jonne voi viedä käyttökelpoista tavaraa ja josta voi ilmaiseksi ottaa mukaansa, mitä haluaa. Muutaman kerran olen käynyt siellä hyllyjä penkomassa, löytämättä kuitenkaan mitään. Tällä viikolla päätin vielä tehdä sinne vierailun, viimeistä kertaa ennen muuttoa ja löysin kivan takin. Valkoinen, kiva perustakki. Toisen roska voi olla toisen aarre.
Huomenna suuntaamme juhannuksen viettoon Lahteen isosiskon luo. Myös pikkusisko tulee mukaan. Mukava paussi ennen ensi viikon muuttohärdelliä, Laurin hoitopaikkaan tutustumista ja omaan työpaikkaan tutustumista. Blogi hiljenee muuton ajaksi ja palailee asiaan taas joskus...Seuraavan kuvan myötä toivotan oikein hyvää juhannusta kaikille blogin lukijoille!
(Kuva otettu tänään Wilhelmiinan konditoriossa, jossa on muuten todella hyviä ja isoja kakkupaloja.)
5 kommenttia:
Leppoisaa Juhannusta :)
Mukavaa juhannusta!
Hauskaa Juhannusta!
Hyvää juhannusta ja onnittelut työpaikasta!
Onnittelut työpaikan johdosta! Hieno juttu!
Lähetä kommentti