keskiviikko, 29. heinäkuuta 2009

Vadelmaretki

Tämä päivä on taas ollut niin täynnä touhua, että luulisi yöllä nukuttavan.

Aamulla veimme isukin töihin ja menimme samalla Mäki-Matin puistoon pariksi tunniksi leikkimään. Lauri söi myös lounaan puistossa. Päiväunien aikaan sain itsekin syötyä ja siivottua alakerran sekä etsittyä puikot ja langat seuraavaa projektia varten. (Eli käsitöitäkin siis on tulossa taas joskus)

Päiväunien jälkeen lähdimme tutkimaan pyöräretken merkeissä läheistä pururataa. Löysimme samalla vadelma- ja puolukkapaikatkin. Vadelmat oli jo osittain kypsiä ja Lauri saikin maistiaiset. Söi samaa tahtia, mitä minä kerkesin poimia.

Vadelmaretken keskeytti yhtäkkinen sadekuuro. Kesti juuri sen aikaa, että kastuttiin ihan likomäriksi. Kotiin tullessa paistoi taas aurinko.

Päiväruoan jälkeen lähdettiin hakemaan isukki töistä. Iltamassa käytiin vielä uimassa ja tekemässä vallihautoja rantaviivalle. Isi ja Lauri ui ja äitimamma piirteli sydämiä rantahiekkaan. Ja edelleen Laurilla vain virtaa riittää. Tällä hetkellä on menossa kirjahyllyn uudelleenjärjestely, eli yksi kirja kerrallaan lattialle. Äiti kirjoittaa vieressä blogia ja isukki lukee Mitä Missä Milloin kirjasta tietoiskuja Laurille. Toivottavasti pikkumiehen akut tarvitsevat kohta latausta. Äitin akut nimittäin alkavat jo olla latauksen tarpeessa.

Sain tänään myös kaksi pakettia. Laurille ensi talveksi pilkkahintaan yhdellä lapsella kauppareissuilla päällä olleen Lassien haalarin sekä muutaman kerran käytetyn kantorinkan. Metsien kätköt ja syksyn puolukkaretket haaveissa...



0 kommenttia: