Olen työtön lomalainen. Tällä hetkellä en löydä suurta valittamisen aihetta ammatinvalinnastani, enkä siitä, että työsuhteeni loppui, kun koulut loppui. Olen onnellinen, että saan olla rauhassa työttömänä ja "lomalla" lapsen kanssa, eikä kukaan tule tarjoamaan minulle töitä, ensimmäistä kertaa elämässäni hyödyn siitä, että kuulun liiton työttömyyskassaan. Työvoimatoimistossa oli tänään muutama muukin opettaja, osa koki vääryyttä palkattomasta kesästä, osa ei.

Sain yhdeltä oppilaaltani korun lahjaksi. Materiaaleina klemmarit ja tuohi. Täytyy sanoa, että korun idea ja viehätys menee ohi monesta Kalevalakorusta.
Meidän vauvasta on tullut iso. Hän siirtyi pinnasängystä lastensänkyyn nukkumaan ja viime yönä jätettiin unitutti pois. Muutokset on olleet kohtuullisen kivuttomia. Kesän projektina on oma huone lapselle.



Ostin jatkettavan lastensängyn 10 eurolla. Pinta oli aika kulunut, joten sänky on purettu-hiottu-lakattu-kasattu-ja nyt käytössä. Sängylle tuli siis hintaa noin 40 euroa, jos työtunteja ei lasketa.
Käsityörintamalla on valmistunut muutamia neuleita.
PeruslapasetKoko: Noin 2-vuotiaan, 32s
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5mm
SukatMalli: Pia Tuonosen Nukkumaijan unisukatKoko: Naisen, 44s
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3,5mm
SlipoveriMalli: Moda 3/2010, pojan ruutuslipoveri, hieman muunneltuna
Koko: 92cm
Lanka: Pirtin kehräämön karstalanka
Puikot: 3mm pyöröt
3 kommenttia:
Hei kaisa, kattelin töitäsi ihastellen,itse olen harrastanut kaikelaisia käsitöitä laidasta laitaan koko elämän ajan. Minulla olisi myynnissä usasta hankkimiani tuftauslaitteita, jotka on kevyempiä ja mukavampia käteen, kuin kotimaiset ja hinta on 50 e, postimaksu 6,70, Jos olet kiinnostunut ota yhteyttä hellevii@luukku.com.
Kiitos vielä neuletakista! Blogista voi käydä ihailemassa takkia itseteossa :)
Ihanat sukat!!
Lähetä kommentti