Huivi, pipo ja lapasetLanka: Novita Softy
Puikot: 6mm
Ohje: Lapaset ja pipo ilman ohjetta, Baktus-huivi ihan ohjeella tehtynä
Pooloneule
Lanka: Novita Katri
Puikot: 6mm
Ohje: Oman vartalon mukaan neulottu-sovitettu-neulottu. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. En ole pitkään aikaan onnistunut tekemään mitään yhtä kivaa ja sopivaa itselle ja vielä ilman ohjetta.
Uusi vuosi toi tullessaan uuden, ensimmäisen ikioman kodin, joten muuttorumbaan ja uuden kodin laittoon on muun arjen pyörittämisen ohella mennyt aikaa. Kuvassa pieni mies odottelee makkaranpaistohiillosta.
2 kommenttia:
Onko tämä takkakuva teidän uudesta kodista? Kivan näköisiä neuleita olet jaksanut tehdä kaiken arjen pyörittämisen keskellä..!
Kuvat on uudesta kodista. Ulkokuvassa taustalla näkyy meidän takapihaa ja grillikota. Eilen alkoi pintaremontointi alakerrassa. Tapetoidaan ja maalaillaan ja alakerran vessa menee kokonaan uusiksi.
Nyt kun mahaa on vähän saanut kasvatettua ja huonovointisuus on loppunut, niin arjen pyörittäminen tuntuu kohtuullisen kevyeltä ja jaksaa oikeasti tehdä muutakin kuin maata sohvalla. Käsitöissäkin oli muutaman kuukauden tauko, kun ei oikeasti iltaisin kyennyt töitten jälkeen tekemään muuta kuin pakollisen, eli Laurista huolehtimisen.
Nyt kaipaan töistä kotiin ja odotan toukokuuta, että äitiysloma alkaa. Puolen vuoden päästä voi olla, että kaipaan taas välillä töihin lepäämään=)
Lähetä kommentti