Lähimmät työkaverit saivat läksiäislahjana lämpöä kahvihetkiin. Neuloin heille jokaiselle omanlaisen mukinlämmittimen.

Mukinlämmitin
Ohje: Ideaa otettu mm. Drops designin-ohjeesta, itse käytin pintana helmineuletta.
Tarvikkeet: Sekalaisia lankoja ja nappeja
Muuten käsityörintamalla on valmistunut mm. pipoja. Yksi pipo itselle ja kolme Laurin hoitokavereille. Tarkoitus on antaa pipot muistamisena, kun Lauri jää pois hoidosta tämän kuun lopussa.
Aikuisen pipoMalli: 80s. Suljettuna neuleena vuorotellen10 krs:ta oikein, 10 krs:ta nurin. Lopuksi lanka kaikkien silmukoiden läpi ja kiristys. Koristeena virkattu kukka ja kolme nappia.
Lanka: Novita Tennessee
Puikot: 3,5mm
Lasten pipotMalli: 70s. Ainaoikein neuletta, lopuksi lanka kaikkien silmukoiden läpi ja kiristys.
Lanka: Novita Puro Batik
Puikot: 3,5mm
Lahjaksi on valmistunut myös kahdet perussukat naisten kokoa. Lankana 7 veljestä ja raitoihin mitä sattui jämälangoista löytymään.

Ja yhtenä saavutuksena jo monta kuukautta suunnitteilla olleet verhot ja yöpöytien kunnostus makkariin. Verhokangas on itseasiassa Anttilasta ostettu Anno-merkkinen pussilakana. Verhoihin meni pussilakanan toinen puoli. Toisesta puolesta tarkoitus ommella pöytäliina puutarhapöydälle. Eli leveydeltään verhot ovat puoli pussilakanaa. Pakkauksen tyynynliinan käytin yöpöytiiin. Meillä on siis yöpöytinä vanhat kaiuttimet, joista on otettu sisälmykset pois ja kannet on päälystetty kankaalla. Kannet on sivusta saranoilla kiinni rungossa. Ehkä yhdet kivoimmista kodin huonekaluista.


Ensimmäinen viikko äitiyslomaa on mennyt kotitöitä tehdessä. Siivoamista, pihanlaittoa ym. riittää niin paljon, kuin vointi antaa periksi. Ja vielä onneksi on oma vointi ollut hyvä. Äitienpäiväviikonloppuna tehtiin reissu Lahteen vanhemman siskon perheen luo. Laurin kanssa mentiin jo torstaina edeltä linja-autolla ja Mika tuli sitten viikonlopuksi perässä.
Ei se lapsi paljoa tartte, kun on hyvä mielikuvitus. Siivet kuten Niiskulla Muumien jaksossa Niisku leijailee taivaalla. Äitin tehtävä on vain huudella, että "onnea matkaan". Illan viimeinen lentokierros ennen nukkumaanmenoa.

3 kommenttia:
Mukavaa äitiyslomaa ja hyviä vointeja!
Kivan näköinen tuo vanha kaiutin! Mukavaa äitiyslomaa :)
(Miten muuten kävi siinä lumiensulamisveikkauksessa?!!)
Oikein mukavaa äitiyslomaa!
Lähetä kommentti