sunnuntai, 29. toukokuuta 2011

Välillä myös aivotoimintaa vaativaa tekemistä

Nykyään tuppaa käsityöt olemaan taas hyvin aivottomia hiekkalaatikon reunalla neulottavia neulomuksia. Mutta välillä olen saanut aikaiseksi myös jotain ihan ohjeella tehtyjä ja ajatelua vaativia töitäkin.

Ensin kuitenkin leipomus. Viime viikolla kokeilin Kinuskikissan blogista löytyvällä ohjeella keikautettua kinkkukakkua. Ei ole tullut tehtyä aiemmin tuollaista suolaista tuorejuustokakkua. Tämä oli kyllä hyvää ja todella yksinkertainen tehdä. Ohjeesta poiketen laitoin aurinkokuivattutomaatti-tuorejuustoa ja lisäksi täytteeseen vielä mustia oliiveja.



Jämälangoista on syntynyt sukkia. Siniset puuvillasukat ovat menossa lahjaksi ja vihreät omalle tulokkaalle. Silmukoita molemmissa 32 ja neulottu koon 2,5 bambupuikoilla.

Töistä sain läksiäislahjaksi repullisen lankoja. Niistä on syntynyt seuraavanlaisia tekeleitä.

Mekko
Ohje: Garnstudion sivuilta, koko 62/68cm, kädenteiden ja kauluksen reunat virkattu omalla sovelluksella.
Lanka: Novita Wool
Puikot: 3mm


Poikittain neulottu slipoveri
Ohje: Novita, talvi 2008, koko 98cm
Lanka: Nalle Kukkaketo (sininen) ja Nalle (luonnonvalkoinen)
Puikot: 3mm

Itse en ehkä juuri tuon värisestä langasta olisi neulonut mutta aika hauskasti sopii tuohon malliin tuollainen pätkävärjätty lanka.

Kuvassa myös tilkkukankaista tehtyjä leikkijäätelöitä Laurin leikkeihin.

Viimeisenä vielä työhuoneen kattoikkunoihin ommellut verhot. Kangas ja vaijerit Eurokankaasta.

1 kommenttia:

Nipi kirjoitti...

Kaunis tuo keltainen mekko :)