

Näitä pehmoleluja olen virkannut jämälangoista. Yhden Laurille, muutamia lahjaksi ja yhden ihan tilauksesta. Nuista apinoista tuli omasta mielestäni todella suloisia ja jokaisesta ihan omanlaisensa.
Kummityttö on barbieleikki-iässä, joten toki barbeille piti Lahteen tuliaisina viedä vähän talvivaatteita.
Tämä kierrätysmekko on Veeralle. Mekko on tehty kahdesta vanhasta t-paidasta. Örkin möllyköitä piti ommella muutaman reiän peitoksi ja niille tein silmät ja sarvet etupistoilla.
Ylläolevat mekot ovat menossa joululahjaksi siskontytöille. Mekot on virkattu ihan mittatilauksena omasta päästä putkahtaneella ohjeella. Mekkojen möröt ovat siis taskut. Mörköjen ohje RuttuNuttu-blogista. Samalla idealla tein myös yhdelle kummitytölle mekon ilman mörköä. Nämä ovat ehkä hienointa, mitä olen pitkään aikaan tehnyt. Toivottavasti kelpaavat tytöillekin. Tällainen pitää ehkä virkata Veerallekin.
Kummilapsia meillä on neljä, joten joulumuistettaviakin riittää tätitettävien ja sedätettävien lisäksi. Nuken mekko, sukat ja kestovaippa ovat menossa yhdelle kummitytöistä joululahjaksi.
Laurin viimevuotinen pipo kaipasi vähän tuunausta. Yllättävää kyllä mörkäfani halusi mörköpipon. Tässäkin mörön idea RuttuNutulta. Toinenkin tällainen mörköpipo on paketissa odottamassa uutta omistajaa.
Eräs minulle tuntematon jyväskyläläisäiti kaipaili facebookissa lapselleen aitoja villasukkia. Tässä pienet sukat vauvan jalkoja lämmittämään. Lämpöisyydessä mitattuna ei taida olla aitojen villasukkien voittanutta.
Ja vielä yksi puuvillainen mekko. Tämä menee nuken kanssa samalle kummitytölle 2v lahjaksi.Meidän arki on nykyään varsin vauhdikasta. Veeralle tuli viime viikolla 6 kuukautta mittariin. Pieni pallero oppi kuukausi sitten ryömimään ja on jo nyt ehtinyt kehittää itselleen vauhtia ihan riittävästi. Myös konttausasento on löytynyt. Neiti on tyytyväinen ja iloinen lapsi. Nukkuu kohtalaisesti ja syö hyvin. Yösyöttöjen lopettamista voisi harkita, kunhan jaksaa. Nyt Veera heräilee muutamia kertoja yössä mutta ei kenenkään yöunta häiritsevästi, joten ehkä odotellaan rauhassa, josko yösyönnitkin jäisivät itsekseen pois. Minkäs sille voi, kun hampaita pukkaa ja liikkumista pitää harjoitella myös unissaan.
Lauri on taas talvea kohti päässyt suurimpien uhmakriisien yli ja elämä on kohtalaisen tasaista. Vauhtia ja mielikuvitusta löytyy kylläkin päivä päivältä enemmän. Lumen tulo on ollut huippua, kun on päässyt taas liukurimäkeen ja lumiukkoja tekemään.
Mutta kiitokset kaikille lukijoille! Tämä blogi hiljenee nyt ja jää odottelemaan mahdollista uutta paluuta.
3 kommenttia:
Voi ei lopettamisaikeille! :( Vaikka niinhän se on, että kaikkeen ei aika aina riitä, näin eläkeläiselläkään saati sitten pienten lasten äidillä. Itse en tunnusta olevani kiireinen, mutta huomaan silti, etten ehdi enää niin pitkille blogikierroksille saati kommentoimaan kierrokseni aikana kuten ennen. Kiva on blogiasi ollut seurata ja ihailla idearikkaita käsitöitäsi. Ihanaa joulunaikaa teille ja hyvää jatkoa ensi vuodellekin! Ehkä joskus vielä tavataan blogien merkeissä.
Harmi, että lopetat blogin pitämisen. En tosin ihmettele, jos aika ei riitä pienten lasten kanssa tähän touhuun. On varmasti kädet täynnä hommia muutenkin. Kauniita neuleita olet tehnyt joka tapauksessa :)
Mukavaa joulun odotusta ja tulevaa vuotta!
harmillista! älä ihmeessä poista koko blogia. Silloin kun joskus inspis tulee, voi jotain kirjoitella.
Hyvää jatkoa joka tapauksessa!
Lähetä kommentti